lauantai 15. maaliskuuta 2014

Suoraa sydämestä

Tässä se nyt sitten on, ihan oikeasti viimeinen tanssiopintoihini liittyvä blogikirjoitukseni. Siis näillä näkymin. Luultavasti. Töksäytin päätökseni edellisessä postauksessani niin hätäisesti, että ajattelin nyt kertoa teille syitä. Syitä miksi lopetin. Ja älkää vain luulko että lopetin tanssin kokonaan, ei! Tanssia minä en lopeta ikinä.
 Ensinnäkin, tuntui kovin, kovin hassulta lukea ihan ensimmäinen blogikirjoitukseni. Oikeastaan tuntui hassulta lukea kaikki tanssiin liittyvät kirjoitukseni, koko puolentoista vuoden ajalta. Miten ihmismieli voikaan muuttua, kasvaa, järkiintyä. Hah! Olen tyytyväinen että heräsin todellisuuteen: balettimaailma on sairas. 
 En nyt puhu harrastebaletista. Baletti harrastuksena oli ihanaa, rakastin sitä! Tanssikoululla oli aina hyvä tunnelma, opettaja kannusti kaikkia ja mikä tärkeintä, tanssitunneilla säilyi hauskuus. Ei minulla silloin ollut aavistustakaan kuinka raakaa entisten ammattilaisten kanssa työskentely voisi olla.
 Balettioppilaitoksella tunsin itseni yhdeksi harvoista omaan vartaloonsa tyytyväisistä oppilaista. En ollut osannut odottaa kuinka niin moni arvostelee omaa vartaloaan, muiden vartaloita... Niin inhottavalla tavalla. Eikä ikinä auta vaikka sanoisi "sä näytät oikeesti tosi hyvältä." Mikä tähän on syynä? Se että herkässä iässä oleville tytöille sanotaan päin naamaa: "sinun pitäisi vähän laihduttaa", "olet ylipainoinen", "ethän liho". Siis nuorille naisille jotka ovat

1) Kasvamassa nuoriksi naisiksi
2) Liikkuvat joka päivä vähintään kolme tuntia
3) Ovat vartaloiltaan normaalia hoikempia
4) Heillä on jo valmiiksi balettimaailman aiheuttamia paineita omasta ulkonäöstään
 
Voitteko kuvitella? Niin, en minäkään. Mutta totta se on.
 No, minäpä otin asian esille. Keskustelimme ryhmänä kahden baletinopettajan, rehtorin ja koulutussuunnittelijan kanssa. Ehdotin voisimmeko ottaa askeleen eteenpäin ja alkaa muuttaa ihannetta anorektisen laihasta vartalosta. Tähän minulle vastattiin että eihän baletin ihannevartalo ole anorektisen laiha. Kehtasivatkin! Ihmiset jotka ovat käskeneet normaalivartaloisia/hoikkia tyttöjä laihduttamaan, ylipainoisiksikin haukkuneet. Ehdotukseni sivuutettiin. Seuraavaksi pyysin ettei jatkossa oppilaiden vartaloita arvosteltaisi. Arvatkaapa mitä? Tähän oma baletinopettajani töksäytti "sinun painosi oli nousussa viime keväänä." Se oli viimeinen pisara, päätin että nyt riitti.
 Olen onnellinen etten itse sairastunut anoreksiaan, bulimiaan tai muuhun vastaavaan. Pidemmän päälle koulu olisi saattanut puristaa minusta viimeisetkin järjen rippeet, ja se olisi ollut menoa sitten.
 Kaksi muuta syytä lähtööni: unelmien tuhoaminen ja painostus. Opettajani töksäytti minulle aikoinaan "ei sinusta koskaan tule balettitanssijaa, kyllä me molemmat se tiedetään." Aijaa, en minä vain tiennyt! (Olin aina uskonut itseeni ja unelmiini, ja niin olivat entiset opettajani, ystäväni sekä vanhempani.) Tämä sattui ensimmäisenä lukukautenani balettioppilaitoksella. Silloin kun olin vasta aloittanut ja tehnyt jo muutaman kuukauden ihan älyttömästi töitä. Niin, näin minut tekemästäni työstä palkittiin. Sinne meni unelmat. Oikeastaan olen onnellinen että menivät.
 Painostus alkoi samaisena syksynä. En ole koskaan pitänyt tanssikilpailuista, kerroin tästä baletinopettajallenikin. Hän pyysi minua tekemään oman päätökseni kisoihin osallistumisesta, mutta ilmoitti silti pettyvänsä jossen osallistuisi. Mitä voikaan kiltti tyttö tehdä ettei vain pahoittaisi opettajansa mieltä? Osallistua kilpailuun, epävarmuuden saattelemana. Painostus kilpailuun tapahtui kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kyseisenä syksynä ja toinen syksyä seuraavana keväänä. Sinne meni viimeisetkin rippeet uskosta omiin taitoihinsa ja kaupan päälle kiinnostus balettiin.
 Tänä lukuvuonna paineet omista taidoistani vain kasvoivat kasvamistaan. Koska en ole kilpailunhaluinen, annoin hiljaa mielessäni muiden loistaa. Aloin tosissani ajatella että ehkei tanssi ammattina sovi minulle. Nautinnon olin kadottanut jo aikoja sitten. Minä suoritin siellä koulussa. En aina, mutta useimmiten.

Kuvitelkaapa kaiken tämän kanssa elämistä. Kaiken lisäksi yksin ja vielä alaikäisenä. En minä luovuttanut, lähdin oikeastaan karkuun. Kokeilin puolitoista vuotta elää yksin, tanssimaailman ympäröimänä, paineita antavassa ympäristössä, mutta en kokenut sitä itselleni mieluisaksi. Päätin avata uuden sivun elämässäni.
 Ja minä olen itseeni tyytyväinen. Balettioppilaitoksessa toivon tapahtuvan muutoksia tulevaisuudessa, ja nykyisille oppilaille, ystävilleni, toivon voimia ja jaksamista. Pitäkää unelmistanne kiinni ja tehkää sitä mikä oikeasti tuntuu hyvältä! Pitää antaa oman mielensä muuttua ja kuunnella omaa sydäntään. Näin minua pyysivät monet tekemään, kiitos! Kiitollisena pyydän ihan kaikkia tekemään niin.

Tanssi jatkuu siis Tampereella. Samoin lukio. Ja nyt hymyilyttää!
  
 

 
 

22 kommenttia:

  1. Anonyymi15.3.14

    En voi sanoa muuta kuin että ihailen sinua ja rohkeuttasi, tsemiä näin tuntemattomuuden varjoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla, kiitos! :-) Hahaa, tsemiä itsellesikin. Kuka lienee oletkaan...

      Poista
    2. Jee, kiva kuulla, kiitos! :-) Hahaa, tsemiä itsellesikin. Kuka lienee oletkaan...

      Poista
  2. Anonyymi15.3.14

    Ihana ja rohkea kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mukavaa kuulla että iski ja upposi :--D

      Poista
  3. Lukiessani, Veera, sun päivityksiäsi suuresta päätöksestä en oo voinut muuta kuin ihailla suu auki! Sä olet tosi rohkea ja kaikista eniten mä ihailen sitä, että tosissaan teet niin, miten susta itestä hyvältä tuntuu ja oot siihen tyytyväinen, etkä mene muiden mukana. Kaikkea hyvää sulle ja elämän jatkumiselle Tampereella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, niin mukava kuulla : ) Kiitos kiitos ja sinulle myös!

      Poista
  4. Mä heräsin todellisuuteen luettuani tämän postauksen. Elin siinä uskossa, ettei Suomessa balettioppilaiden keskuudessa ole noin julkeaa kehomollausta. Luulin, että tuollaista tapahtuu tyyliin Venäjällä, USA:ssa.. mutta että Suomessa. Tokihan mä olen tiennyt, miten tanssijoiden keskuudessa kroppatietoisuus yms. on erittäin yleistä - itsellänikin on. Mutta en tiennyt/uskonut sen olevan noin hirveissä mittasuhteissa.

    Mä ihailen sun päätöstä, sä teit just niinkuin sulle itselle on parhaaksi!
    Muista kuitenkin, että sä voit tehdä just niinkuin itse haluat, eikä sun tarvitse kuunnella muita.
    Tsemppiä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että postaukseni todella toi tosiasiat esille!

      Ja kiitos hirmusti :-)
      Tsemppiä sullekin hihi!

      Poista
  5. Anonyymi17.3.14

    Oon tosi ylpeä susta, Veera, että uskalsit tuoda esille sen mitä ehkä muut ei uskaltanee. Tosi järkyttävää että nuoria naisia, jotka ei ehkä ole kovin varmoja itsestään, painostetaan siihen pisteeseen että pahimmillaan sairastuvat. Ihanaa, että tulet takasin Tampereelle :) t. Siiri-serkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin mahtavaa kuulla, jee! Ja eikö olekin ihan kamalaa, ei uskoisi...
      Mutta on ihanaa tulla kyllä! : )

      Poista
  6. Anonyymi17.3.14

    Oot niin rehellinen, kaunis ja hyvä, että itkettää. Onneks on sunlaisia. Noi asiat on tietenkin itsessään kauheita ja surullisia, mutta sun rohkeus pienenä ihmisenä yksin niiden keskellä tuntuu ihmeelliseltä. Kaikkea hyvää sulle Veera. Kiitos tämän tekstin julkaisemisesta. t. Miina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääää itse olet ihan liian ihana kun tuollaisia kauniita sanoja kommentoit!
      Kaikkea hyvää sinullekin Miina.

      Poista
  7. Anonyymi17.3.14

    Olet rohkea ja viisas tyttö Veera! T: Petra

    VastaaPoista
  8. Anonyymi18.3.14

    Viisaita sanoja. Ihana huomata, että oot tajunnut mitä haluat oikeasti elämässä tehdä. Balettimaailma on todella karu, sen tiedän kokemuksesta! Tsemppiä sulle tulevaan ja ihanaa keväänjatkoa :) Loppuun vielä voimamotto: "jätä jälkesi niihin askeliin, jotka johtavat suuriin unelmiin." <3

    -Sara (saraelllen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, oletpa ihana! Kiitos hirveän paljon ja toivotan sinullekin hyvää kevään jatkoa :-)

      Poista
  9. Anonyymi19.3.14

    Heippa Veera! Olen joskus sattumalta eksynyt blogiasi lukemaan ja sen jälkeen vieraillut aina silloin tällöin täällä. En yleensä jätä kommetteja yhtään mihinkään, mutta tämä teksti pysäytti. Tapa, jolla kuuntelet itseäsi ja vielä saat tuotua asiat konretiaan, on kertakaikkiaan mahtava. Toimintasi on huomattavan kypsää, rohkeaa ja ihailtavaa. Ihanaa, että maailmassa on tällaisia nuoria. Voit myös olla varma, että elämä hymyilee sinulle, jos vain jaksat jatkaa tuolla tiellä.Hatunnosto ja kaikkea hyvää tulevaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla että tekstini pysäytti, se oli tarkoituksenikin!
      Voi kiitos mukavista sanoistasi! :-)

      Poista
  10. Ääää. Sait mut itkun partaalle ; __ ; Kuinka kamalaa :'c Varsinkin toi vartalo juttu. Voin kertoa syömishäiriötä sairastaneena, että toi on niiin väärin altistaa sellaselle.. Pakko myöntää, että meijän koulussa myös huomautellaan ja varoitellaan painon noususta, mutta ihan syystä meistä tulee kokkkeja ja ahmitaan leivoksia ja ruokaa kokoajan keittiössä ja nykään ei työhousujen napitkaan mahdu kiinni. Mä oon aina kuvitellut kaikki tälläset tanssi, laulu ja urheilu jutut just tollasiks sitten ko niistä tahtoo ammattia, mut jotenkin että se on oikeasti totta on ihan hirveää. D: Kai aijot jatkaa balettia ihan harrastuksena?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään... Syömishäiriöt ovat kyllä niin harmillinen juttu. Onneksi sentään nyt syöt niitä leivoksia ja ruokaa keittiössä, ihan lailla saat syödä!! Niin paljon kuin vain huvittaa! Älä välitä niistä jotka varoittelee, varoittelevat varmaan kun ovat kateellisia. Tai jotain sinne päin :-D

      Mutta baletin olen nyt jättänyt ihan kokonaan, ainakin joksikin aikaa. Nykytanssi jatkuu! : )

      Poista
  11. Olet todella rohkea, ihana ja kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisestikin! Tää sun teksti sai mut melkein itkemään, kun niin kauniisti tuntosi kuvailit. Kaikkea hyvää sulle ja jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista