sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kukkaloistoa kirsikkapuiden varjossa

 Ihanaa päivää kaikille! Minun aamuni alkoi jokseenkin väsyneissä merkeissä, sillä eilen meni myöhään juhlissa. Vetelehdin sängyssä vaikka kuinka kauan, mutta sain kuin sainkin itseni ylös maailman mukavimmasta sängystä (ainakin sillä hetkellä se tuntui maailman mukavimmalta). Jaksoin myöskin lähteä reippaalle kävelylenkille, jonka aikana sain makoisan idean: tänään laitan aamiaiseksi pannukakkuja!


 Olivat kyllä täyttäviä ja niin hyviä! Takapihalla auringonpaisteessa niitä nauttiessani, tunsin itseni jälleen maailman onnellisimmaksi tytöksi. Loma, ei mihinkään kiire ja rakkaita ihmisiä ympärilläni. Ja niitä pannareita.
 Syy tämänaamuiseen väsymykseeni oli siis eiliset pitkään kestäneet juhlat, sukulaiseni syntymäpäivät. Juhlat olivat Helsingissä, Annalan huvilassa. Tuo paikka oli täydellinen. Miten Helsingistä, lähes keskustasta, voikaan löytyä noin kaunista paikkaa? Tuntui aivan siltä kuin olisin ollut maaseudulla. Siellä oli kukko ja pupuja, hevosia ja poneja, kauniita vanhanaikaisia rakennuksia. Ja voi sitä kukkaloistoa! Siellä sain ihailla paljon, paljon kauniita kukkia, sekä ihania kirsikkapuita. Tuollaisessa, juuri tuollaisessa paikassa minä haluaisin asua.

  Lempisanani kuvaamaan asioita: kaunista ja ihanaa.

2 kommenttia: