keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Matkalaukku ja minä

  Tättärää! Huomenna koittaa vihdoinkin koko kesäni kohokohta! Lähden nimittäin viiden päivän matkalle Wieniin. Ihan huippua päästä taas tutustumaan itselleni ihan uuten kaupunkiin. Niin, tulin siis vain tämän ilmoittamaan. Eli pienoinen postaustauko on edessä, mutta matkan jälkeen riittääkin varmasti paljon kerrottavaa. Ainiin, koulunalkuunkaan ei sitten matkalta palattuani ole enää paljoa aikaa, hui kauhistus! Mutta nyt on aika nauttia matkasta, i h a n a a!
 Tätä aamiaisen rakastajaa odottaa hotellissa runsas aamiaispöytä. Hotellin nettisivuilla luvataan olevan tarjolla kolmea erilaista aamiaista, ja yksi niistä on amerikkalainen! Hih hih, taas yksi syy lisää olla innoissaan! Mahtaakohan sieltä saada myös metsämansikoita?


  No, sen näkee sitten. Mutta tämä tyttö lähtee nyt unten maille, hyvää yötä! Huomenna sitä istutaan lentokoneessa, matkalaukku ja minä.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Ylläni sinappinen haalari

 Tänään kuljeskelin katuja keltaisessa haalarissani, rakastan sitä. Näkötornissa minulle ja seuralaisilleni maistui munkki ja lämmin mehu ja kirjakaupasta tarttui mukaani uusi kalenteri. Olen ihan innoissani tulevasta lukuvuodesta! Oikein odotan koulun alkua, siis takaisin Eiran aikuislukioon opiskelemaan pääsemistä. Kuvitelkaa! Onko kenellekään muulle iskenyt vielä halua päästä takaisin kouluun? No, ei sitä koulua ehkä vielä pitäisi ajatella, kun lomaa on kuitenkin vielä melko paljon jäljellä. 
 Kuvissa tulettekin jälleen huomaamaan muutosta hiuksissani, jippi ja jee! Leikkautin ne tasapolkaksi, melkoisen lyhyeksi sellaiseksi. Saatan näyttää pojalta, pyöreäkasvoisemmalta, koiralta, keskiajan mieheltä... Valitse suosikkisi, ole hyvä! :D Mutta minä pidän näistä tosi paljon!
 
   
 Että sellaista tänään. Nähdään taas!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kukkaloistoa kirsikkapuiden varjossa

 Ihanaa päivää kaikille! Minun aamuni alkoi jokseenkin väsyneissä merkeissä, sillä eilen meni myöhään juhlissa. Vetelehdin sängyssä vaikka kuinka kauan, mutta sain kuin sainkin itseni ylös maailman mukavimmasta sängystä (ainakin sillä hetkellä se tuntui maailman mukavimmalta). Jaksoin myöskin lähteä reippaalle kävelylenkille, jonka aikana sain makoisan idean: tänään laitan aamiaiseksi pannukakkuja!


 Olivat kyllä täyttäviä ja niin hyviä! Takapihalla auringonpaisteessa niitä nauttiessani, tunsin itseni jälleen maailman onnellisimmaksi tytöksi. Loma, ei mihinkään kiire ja rakkaita ihmisiä ympärilläni. Ja niitä pannareita.
 Syy tämänaamuiseen väsymykseeni oli siis eiliset pitkään kestäneet juhlat, sukulaiseni syntymäpäivät. Juhlat olivat Helsingissä, Annalan huvilassa. Tuo paikka oli täydellinen. Miten Helsingistä, lähes keskustasta, voikaan löytyä noin kaunista paikkaa? Tuntui aivan siltä kuin olisin ollut maaseudulla. Siellä oli kukko ja pupuja, hevosia ja poneja, kauniita vanhanaikaisia rakennuksia. Ja voi sitä kukkaloistoa! Siellä sain ihailla paljon, paljon kauniita kukkia, sekä ihania kirsikkapuita. Tuollaisessa, juuri tuollaisessa paikassa minä haluaisin asua.

  Lempisanani kuvaamaan asioita: kaunista ja ihanaa.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Tanssittaisi taas

 Niin, nyt sitä ollaan lomalla, eikä muuten tanssita. Tai siis olla tanssittu. Siis minä en ole, kuukauteen. Viime vuosina olen ottanut yleensä muutaman tanssikurssin kesän alussa ja lopussa, mutta päätin pitää tämän kesän ihan vain lomaa. Minulla on niin rankka vuosi takana että päätin kerätä oikein kunnolla energiaa tulevaa lukuvuotta varten. Minun pitää tietenkin vähän ennen uuden lukuvuoden alkua itse treenata kotona jonkin verran balettia, tehdä tankoa ja vähän tasapainoilla, niin olen sitten valmistautunut kunnolla. En nimittäin halua olla löysä ja voimaton lukuvuoden alussakaan, kyllä sitä jotenkin pitää olla valmistautunut.
 Vaikka olenkin lomalla, minä silti urheilen. Käyn usein reippaalla tunnin mittaisella kävelylenkillä koirani kanssa tai sauvakävelyllä itsekseni. Sauvakävely on muuten ihan huipputehokasta! Olen aina aivan hiestä märkä, menen meinaa lujaa vauhtia! :D Lihaskuntoa teen myös, sekä venyttelen. Juoksulenkilläkin olen yrittänyt käydä, mutta se ei oikein ole minun juttuni... Mutta ääh, tekisi jo ihan hirveästi mieli päästä hyppimään ja taiteilemaan (ja riehumaan ja juoksemaan salissa ympäri ämpäri) johonkin isoon ja valoisaan tanssisaliin! Minut voi kyllä hyvinkin nähdä kadunvarrella hyppelehtimässä, satoi tai paistoi.
 Asiasta toiseen! Minulla on lisää kesäkuvia jaettavana kanssanne, jippii! Toivottavasti aurinko alkaa taas pian paistaa kunnolla :)


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Ja kesälläkö aikaa?

 Öhm, heipä vain! Terveisin nolostunut minä... Se on nimittäin sellainen juttu että netti ei ole toiminut täällä Tampereella ennen tätä päivää. Kuulostaa uskomattomalta, eikö? No, täytyy myöntää että olenhan minä Helsingissäkin välillä käväissyt, juuri saavuin viiden päivän reissulta. Helsingissä olen ollut (lähes) koko ajan menossa enkä ole sitten vain touhuamiseni lomassa jaksanut tänne kirjoitella. Muuten loma on lähtenyt tooosi hyvin käyntiin ja olen rentoutunut toden teolla. Nolottaa vain niin kamalasti tämä yli kuukauden kestänyt postaustauko... Mutta mitäpä sitä enää miettimään kun on nyt saatu tämä netti toimimaan, vihdosta viimein! Ja minä olen tullut takaisin jäädäkseni! Tai sitten en :D En enää lupaa mitään tämän blogini suhteen kun en niistä kerta pysty pitämään kiinni.
 Näin lomalla en oikein tiedä mistä kirjoittaisin, vai postaisinko vain kuvia? Mietin että kiinnostaako ketään oikeasti kuulla muusta elämästäni kuin tanssista? :D Tuntuu vain niin hölmöltä että kiinnostaisi. Joku toivoi joskus postausta tanssitarvikkeistani (puvut, tossut ym.). Olisiko sellaisesta kukaan enää kiinnostunut? Ja sitten minua on myös pyydetty esittelemään kotini, mutta sitä en kyllä vielä tee. Sisustus on hieman keskeneräinen. Verhojakaan ei ole vielä ripustettu... Ja ihana kattokruununikin lojuu sänkyni alla. Voi kurjuus. Asialle pitää tehdä jotain, ja pian! 
 Viiden päivän matkastani Helsingissä voisin kyllä kertoa vähän lisää, tai ainakin postata kuvia! Paras ystäväni oli mukana matkassani ja kävimme esimerkiksi Suomenlinnassa. Siellä oli aivan sanoinkuvaamattoman kaunista! Antaa kuvien puhua puolestani.

   
 Ahah, aika random tuo lokkikuva. Ne lensivät aivan yläpuolellamme laivamatkan ajan. Kyllä tuli hyviä kuvia napattua! Mutta, menenpä tästä yöpuulle. Toivottavasti nähdään pian!