sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Päätin käväistä

 Mietin. Mietin ihan jatkuvasti kaikkea, niin kuin varmaan tekin siellä ruudun toisella puolen, heh. Yksi ärsyttävimmistä asioista jota mietin joka ikinen päivä, on kysymys: miksi kukaan ei anna tietä kun odotan kävelytien alussa? Autoilijat katsovat minua melkeinpä suoraan silmiin ja ajavat vain tyynesti ohi. Mielestäni tuollainen käytös on hyvin ilkeää ja se saa jalankulkijat ärsyyntymään. Onneksi välillä kohtaa sellaisiakin autoilijoita, jotka pysähtyvät ennen kävelytietä ja antavat jalankulkijan ylittää tien. :)
 Mietin myös, miksi olen niin kauhean väsynyt ja allapäin koko ajan? Voisikohan se johtua tästä pimeästä vuodenajasta... Onko kukaan muu huomannut itse olevansa uupunut ja allapäin lähiaikoina? Huhhuh, toivottavasti kohta helpottaa! Onneksi ollaan menossa kevättä kohti!

 Kaamosväsymykseen auttaa omalla kohdallani esimerkiksi nämä kaksi asiaa:
  Herkut ja hyvä ruoka, erityisesti ihana sunnuntai-aamiainen oman perheen kanssa nautittuna.

  Kesäkuvat! Viime kesästä on paljon hyviä muistoja, toivottavasti tuleva kesä tulee olemaan vielä parempi!
  
 Ensiviikolla on tiedossa myöhään kestäviä treenejä, tanssiesityksen seurausta, vierailua museossa, ystävänpäivä, miniristeily, sekä tietenkin perjantaina alkava hiihtoloma! Kaikkea innostavaa, jännittävää ja superkivaa on siis luvassa (jossei myöhään kestäviä treenejä lasketa mukaan), en malta odottaa! 
 Nyt minun pitää kiirehtiä saunaan, että ehdin vielä maistaa leipomiani laskiaispullia ja mennä ajoissa nukkumaan. Aamulla pitää nimittäin pystyä heräämään tarpeeksi aikaisin, sillä juna kohti Helsinkiä lähtee kello 06.04. Tai ehkä seitsemän yli kun on kyseessä vr. :D
 Huomenna tavataan taas, tanssisali!

9 kommenttia:

  1. Anonyymi10.2.13

    vähän teillä on mahtava tanssisali :o

    http://endofdance.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. mä oon ainakin tosi uupunu ja väsyny ollu viimeaikoina. tein terveystiedon tunnilla jo diagnoosin: koulu-uupumus, kaikki oireet täsmäs! toki tolla säällä saattaa olla myöskin vaikutusta asiaan :D
    on toi teiän sali Taiteen talosta, TATA:lta? Siel on just hienot salit, mun lemppari on kyl TAT1, koska isoin ja hienoin ja tilavin ja kaunein :)
    tanssin balettii Helsingin Tanssiopistolla ja tykkään tosi paljon kaikista tanssistudiosta, koska hyvä sijainti + kauniita:)
    aion mennä joskus kokeilee nykytanssii olympiastadionille. se kuulostaa ainaki tosi siistiltä paikalta :) :)
    ootsä oopperalla AMK:ssa? tuli vaan mieleen...
    ruoka on mulleki semmonen asia, joka saa iloseks ;)
    tänään söin viinerin koulun jälkeen ja heti huomasin olevani paljon iloisempi :)

    http://merisieer.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa etten ole ainoa! Kyllä on sali tatalta, siellä balettioppilaitoksen tilat sijaitsee. Juu, oopperan ammatillisessa koulutuksessa olen oppilaana. :) Ruokaa.... <3

      Poista
    2. Tata on just paras! <3
      Ruoka on ihanaa!! :) :)
      Pitäis varmaan vähän rajottaa tota herkkujen mässäilyy, mutten pysty ;)

      Poista
  3. veera toi kuva joka on otettu kesällä !! IT'S PERFECT <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henniiii, kiitos ihan kamalasti!! <3

      Poista
  4. Sulla on aivan ihania kuvia! tulee mieleen sana "unelma" ja "utuinen" :) Tykkään tosi paljo! :)

    http://twentywayss.blogspot.fi/

    VastaaPoista